Vuonna 2012 Keskiryhmän teemoja ovat

 

Pohjoismaiden EU-yhteistyö

 

Keskiryhmän mielestä uusi EU-lainsäädäntö ei saa synnyttää uusia byrokraattisia esteitä Pohjoismaiden välille. Tämän vuoksi Pohjoismaiden välistä EU-lainsäädäntöyhteistyötä, säädösvalmistelusta aina täytäntöönpanoon asti, tulee tiivistää huomattavasti. Pohjoismaiden parlamenttien EU-asioista vastaavien valiokuntien yhteistyötä tulee kehittää. Tämän rinnalla pitää kehittää Pohjoismaiden välistä ennakoivaa EU-yhteistyötä, jonka avulla EU:n agendalle tuodaan Pohjoismaille tärkeitä asioita sekä haetaan yhteisiä kantoja asialistalla jo oleviin aiheisiin. Tulevaisuuden tavoitteena tulee olla yhteispohjoismainen EU-vaikuttamisen strategia.

 

Pohjoismaiden neuvoston työtapoja tulee kehittää niin, että EU-lainsäädäntö huomioidaan automaattisesti asioiden valiokuntakäsittelyssä. Pohjoismaiden neuvoston tulee kehittää EU-osaamistaan niin, että se voi tarvittaessa edustaa pohjoismaisia kantoja esimerkiksi Euroopan parlamentin suuntaan. Pohjoismaiden neuvoston yhteistyötä pohjoismaisten meppien kanssa tulee kehittää. Ajankohtaiset EU-debatit ministereiden välillä tulee ottaa osaksi Pohjoismaiden neuvoston vuosittaisia istuntoja.

 

Itämeren ja arktisten alueiden asemaa EU:ssa tulee vahvistaa.

 

Maahanmuutto ja kotouttaminen

 

Keskiryhmän mielestä Pohjoismaiden tulee myös jatkossa pyrkiä olemaan EU:n ja koko maailman huippuluokkaa maahanmuuttajien kotouttamisessa. Kotouttamisen tulee perustua siihen, että taataan laajat ihmisoikeudet kaikille niille, jotka syystä tai toisesta, lyhyemmän tai pidemmän ajan, oleskelevat Pohjoismaissa. Kaikilla pohjoismaalaisilla – uusilla sekä vanhoilla – tulee olla oikeus elää oman kulttuurin, uskonnon ja arvojensa mukaisesti. Samanaikaisesti kaikilla on kansalaisina sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Pohjoismaisia maahanmuutto- ja kotouttamiskäytäntöjä tulee yhtenäistää.

 

Turvallisuuspolitiikka

 

Keskiryhmän mielestä Pohjoismaiden tulee pyrkiä yhä tiiviimpään yhteistyöhön turvallisuudessa ja kriisinhallinnassa, sekä lähialueilla että kauempana. Thorvald Stoltenbergin vuonna 2009 tekemien ehdotusten kehittämistä tulee jatkaa, ja niiden pohjalta tulee pyrkiä konkreettiseen yhteistyöhön. Tavoitteena tulee olla Pohjoismaiden välinen yhä selkeämpi työnjako, synergiaedut sekä kustannussäästöt. Pohjoismaiden turvallisuuspoliittisen yhteistyön pohjana tulee olla laaja turvallisuuden määritelmä. Pohjoismaiden ulkoministeriöiden välistä edustustoyhteistyötä tulee viedä eteenpäin Stoltenbergin suositusten mukaisesti.

Design J-Form | Tekninen toteutus Redland

Kerro kaverille

Sähköposti lähetetty!