Ajankohtaista

Keskiryhmä haluaa jatkaa pohjoismaisen yhteistyön uudistamista

tammikuu 22, 2014

Pohjoismaisen yhteistyön tulee olla dynaamista ja elää ajassa.

Pohjoismaista yhteistyötä ja sen organisaatioita on uudistettu viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana jatkuvasti. Erityisesti Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyys vuonna 1995 muutti pohjoismaisen yhteistyön roolia ja merkitystä.

Keskiryhmä on valmis jatkamaan pohjoismaisen yhteistyön uudistamista ja miettii parhaillaan visioita sekä konkreettisia ehdotuksia yhteistyön kehittämiseksi.

– Keskiryhmä tukee Pohjoismaiden neuvoston uuden johtajan Britt Bohlinin uudistuspyrkimyksiä. Tuemme myös Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeriä Dagfinn Høybråtenia, joka on saanut tehtäväkseen uudistaa omaa organisaatiotaan. Samassa yhteydessä haluamme tuoda esiin omia tavoitteitamme. Luotammme siihen, että pohjoismaisella yhteistyöllä on juuri nyt niin suuri noste, että saamme tehtyä huomattavia muutoksia mm. siihen, millainen asema pohjoismaisella yhteistyöllä on omien hallitustemme ja eduskuntiemme toiminnassa, sanoo keskiryhmän puheenjohtaja Åsa Torstensson.

Lisätietoja:
Åsa Torstensson
puh. +4670343 9618
Terhi Tikkala, Keskiryhmän pääsihteeri
puh. +358 50 4345019
terhi.tikkala(AT)eduskunta.fi