Ajankohtaista

Keskiryhmä kysyy yhteispohjoismaisista matkustussäännöistä koronarokotusten jälkeen

helmikuu 5, 2021

Onko Pohjoismaiden hallituksilla tavoitteena yhtenäistää Pohjoismaiden välisen matkustamisen ohjeet sen jälkeen, kun koronarokottaminen on päässyt kunnolla vauhtiin?

Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmä on huolissaan niistä pohjoismaalaisista, jotka koronarajoitusten aikana joutuvat ylittämään Pohjoismaiden rajoja esimerkiksi työn, terveydenhoidon tai perhesuhteiden vuoksi. Pandemian aikana matkustussäädökset ovat olleet jatkuvassa muutoksessa, eikä Pohjoismailla ole toistaiseksi ollut tässä asiassa yhteistä linjaa.

Keskiryhmä on tehnyt Pohjoismaiden hallituksille aiheesta kirjallisen kysymyksen, johon vastausta odotetaan viimeistään 10. maaliskuuta.