Julkaistu 13.08.2018

Artikkelien kategoriat

Maahanmuuttajien työllistyminen aiheena keskiryhmän kesäkokouksessa

Keskiryhmä pitää kesäkokouksensa 14.-16. Elokuuta Färsaarilla. Teemana on maahanmuuttajien työllistyminen, mihin liittyen kokous vierailee Färsaarten työvoimatoimistossa sekä kotouttamisasioista vastaavassa ministeriössä.

Kokouksen muita aiheita ovat mm. pohjoismainen budjetti vuodelle 2019 sekä pohjoismainen lainsäädäntö- ja EU-yhteistyö.

Kesäkokouksen aikana keskiryhmä vierailee myös Färsaarten parlamentissa (”Lagtinget”), missä kuullaan saarten itsehallinnon ajankohtaisista asioista, sekä alueen suurimmassa energiayhtiössä SEV:issä, joka on mm. saanut Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon vuonna 2015 innovatiivisista ratkaisuistaan uusiutuvan energian tuotannossa.

Kokousta johtaa keskiryhmän puheenjohtaja Britt Lundberg ja siihen osallistuu yhteensä 17 kansanedustajaa kaikista Pohjoismaista sekä itsehallintoalueilta Ahvenanmaalta sekä Färsaarilta. Grönlannista ei tällä hetkellä ole edustajaa keskiryhmässä. Lisäksi kesäkokouksessa on mukana Nuorten pohjoismaiden neuvoston edustajia.  

Lisätietoja: Terhi Tikkala, pääsihteeri, +358 50 434 5019