Ajankohtaista

Ministerit torjuvat ehdotuksen pohjoismaisesta katastrofivalmiusyksiköstä

elokuu 7, 2013

Toukokuussa keskiryhmä kysyi kirjallisesti yhteiskuntaturvallisuudesta vastaavilta ministereiltä kuinka katastrofivalmiusyhteistyötä Pohjoismaiden välillä voitaisiin parantaa. Ministereiden vastaus kysymykseen pohjoismaisen katastrofivalmiusyksikön perustamisesta oli kielteinen.

Keskiryhmän mielestä Stoltenbergin raportin sisäiseen turvallisuuteen liittyvien suosituksien pohjalta tulee ryhtyä toimenpiteisiin samalla tavoin kuin on jo tehty sotilaallisen turvallisuuden ja yhteistyön puolella.

– Thorvald Stoltenberg ryhmineen ehdotti tarkkaan asiaa selvitettyään pohjoismaisen yksikön perustamista eli sitä, että Pohjoismailla olisi yhdessä paikassa tieto esim. suuronnettomuuksien yhteydessä saatavilla olevista resursseista. Stoltenberg ei nimenomaan ehdottanut uutta organisaatiota. Minusta tuntuu, että ministerit eivät oikein ole ymmärtäneet tätä, sanoo keskiryhmän puheenjohtaja Åsa Torstensson.

Keskiryhmälle lähettämässään vastauksessa Ruotsin puolustusministeri Karin Enström viittaa pohjoismaiseen solidaarisuusjulistukseen sekä eurooppalaiseen ohjeistukseen avun antamisesta katastrofitilanteissa. Nämä ovat hänen mielestään riittävä pohja tiiviimmälle yhteistyölle. Samalla hän myös sanoo, että yhteistyön tavoitetasoa on jo nostettu mm. hyväksymällä uusi julistus yhteiskuntaturvallisuudesta.

– Keskiryhmä toivottaa julistuksen tervetulleeksi mutta on huolissaan siitä, kuinka sisäisestä turvallisuudesta vastaavien ministereiden yhteistyö oikeasti toimii. Haluamme saada siihen saman positiivisen hengen kuin mikä on tällä hetkellä puolustusministereiden välillä. Odotamme selontekoa ministereiden yhteistyöstä Pohjoismaiden neuvoston seuraavassa istunnossa.

Kysymys ja vastaus norden.org -sivuilla http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/asiat/kysymyksiae-ja-vastauksia/2013/e-42-2013

Lisätietoja:
Åsa Torstensson, puh. +4670343 9618
Terhi Tikkala, Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän pääsihteeri, puh. 050 43 45 019