Julkaistu 19.03.2014

Artikkelien kategoriat

Sairaanhoitoyhteistyö osaksi pohjoismaista kriisivalmiutta

simo_rundgrenAsia nousi esiin Suomen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon sekä Pohjoismaiden neuvoston sairaanhoitoyhteistyötä ja potilaiden liikkuvuutta selvittävän Bo Könbergin tapaamisessa.

Keskiryhmä on jo pitkään puhunut pohjoismaisen kriisi- ja katastrofivalmiusyhteistyön kehittämisen puolesta. Toistaiseksi yhteistyö on jäänyt sinänsä tärkeän puolustusyhteistyön varjoon.

Keskiryhmä on myös tehnyt ehdotuksen sairaanhoitoon ja potilaiden liikkuvuuteen liittyvästä pohjoismaisesta yhteistyöstä. Mikäli rajat ylittävä sairaanhoito saadaan Pohjoismaiden välillä toimimaan, tulee sillä olemaan keskeinen merkitys myös yhteiskuntaturvallisuuden ja kriisivalmiuden kannalta.

– Merkittävä osa pohjoismaisesta väestöstä asuu alueilla, joissa on totuttu käyttämään joustavasti naapurimaan palveluita, sanoo kansanedustaja ja keskiryhmän jäsen Simo Rundgren. – On välttämätöntä että myös julkiset palvelut avataan ja tämän merkitys juuri kriisivalmiuteen ja laajaan yhteiskuntaturvallisuuteen oivalletaan.

 

Tiedote Risikon ja Könbergin tapaamisesta

http://www.norden.org/fi/ajankohtaista/uutiset/suomi-toivoo-lisaeae-pohjoismaista-yhteistyoetae-terveyssektorilla

 

Keskiryhmän ehdotus rajattomasta pohjoismaisesta sairaanhoidosta

http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/asiat/a-1598-vaelfaerd

 

Lisätietoja:

Simo Rundgren, puh. 0400 399 500